Juhannus on ihmisen parasta aikaa

Pari sanaa arjen pyörittämisestä rakentamisen keskellä ja juhannuksesta.

Aloitan arjesta, sillä tällä hetkellä edessäni odottaa pyykkikasa viikkamista. Kasa on oikeastaan vuori, mitä sitä kaartelemaan. Pesukoneen edessä odottaa pesua toinen vuori pyykkiä: neljää eri kokoa sukkaa, housua, paitaa, pyyhettä ja lakanaa. Tuntuu, että elämä on luetteloa paitsi rakennuksella tehtävistä töistä, myös kotona odottavasta sekamelkasta. Pyykit, tiskit, leikkaamaton nurmikko, einesruoka ja villakoirat ovat olleet ystäviemme talvesta kevääseen, tai nurmikko tosin vain kesällä. Kotona olevan kaaoksen kanssa on tänä talvena pitänyt opetella elämään ja sukkaparia kaivamaan puhtaiden pyykkien kasasta. Iltaisin uni on tullut pakottamatta, mutta ei ole ollut riittävää aamulla herätessä. Tämä vuosi on tuonut messulisää kasvoihin enkä usko, että olen niitä naisia 50-vuotiaana, jonka luullaan olevan tyttärensä sisko.

Messuvuoden sanotaan aina olevan hektinen ja täynnä hermojen kiristymistä, aikataulujen pettämistä ja lompakon tyhjenemistä. En tiedä muiden rakentajien arjesta tai messuvuodesta, mutta meillä messuvuoden rakentamisen kiire ei tarkoita vain talon rakentamista, vaan ainakin meidän osallamme kiire on ulottunut kaikkialle. Me vanhemmat käymme töissä 50 kilometrin päässä päivittäin ja kun rakentaa hartiapankilla, on aika totta vie kortilla. Messuvuoteen on kuulunut ilon aiheita ja haasteita siviilielämässäkin: olen vuoden sisällä valmistunut ja työskennellyt kolmessa eri työpaikassa, kolmella tyystin eri alalla. Lapset ovat onneksi pysyneet melko terveinä muutamaa flunssaa ja vatsapöpöä lukuunottamatta. Iso kiitos arjesta kuuluu Porin kaupungin päivähoidolle, joka on huolehtinut, hoitanut ja ruokkinut jälkikasvun ja antanut rutiinit päiviin. Viikonloppuisin ja aika usein iltaisin lapset ovat olleet mukana rakennuksella ja kuten sisustajamme Johanna totesi: "rakentajien lapset ovat aina kuin retkellä". Eväitä ja leluja on kuljetettu repussa raksalle ja raksalta kotiin. Meidän vanhempien pienet vapaahetket on jaettu lapsille, jotka elävät ihan samaa rakennusarkea kuin mekin. Ystävät ja kaverit ovat jääneet vähemmälle. Kaverisuhteiden toivotaan kestävän yhden messuvuoden, vaikka ketään ei olle ehditty nähdä. Ystävät ja toverit ovat mielessä usein, vaikka puhelin ei usein piippaisikaan. Kaikki panokset on laitettu talon rakentamiseen ja siihen, että saadaan lapsille kutakuinkin tasaiselta tuntuva arki. Se on tarkoittanut kotitöistä ja sosiaalisesta elämästä lipsumista rankalla kädellä. Toisaalta rakentaminen on sujunut aikataulussa eikä isoja yllätyksiä ole tullut. Rakentaminen siis on ollut melko lailla tasaista puurtamista. Tästä kuuluu kiitos miehelleni, joka on osannut aikatauluttaa ja budjetoida rakentamisen siihen malliin, että kaikesta on selvitty kunnialla.

Nyt kun messuihin on enää kaksi viikkoa aikaa, olo on kuitenkin melko hybridinen. Vielä on pieniä puunauksia tekemättä, maalitahrat hinkkaamatta lattioista, muutama puu istuttamatta ja asfaltti laittamatta. Lupauksen siitä, että elämä jatkuu rakentamisen jälkeen tavallisen tasaisena tuovat se, että lapsille on löytynyt hoitopaikka elokuulle, sähkötolpan kyljestä bongattu kirjastoauton pysähtymisaikataulu, joka on suunniteltu jo syksyä varten ja ajatus siitä, että elokuun iltoina ehtii tehdä jo muutakin kuin maalata, porata ja pyyhkiä loputonta rakennuspölyä.

Mitä tulee juhannukseen, se on ihmisen parasta aikaa. Ei tarvitse miettiä sen kummoisempia ruokia: uutta perunaa ja simppeliä ruokaa grilliin vaan. Ei tarvitse murehtia lahjoista eikä sukulaisvierailuista, ei liioin juhannussiivosta. Voi karauttaa mökille ja kuunnella Radio Suomea tyystin tyytyväisenä olotilaansa. Jonkin sisustuslehden jätin juuri ostamatta, jonka otsikot kertoivat, että vielä ehtii sisustaa mökin juhannuskuntoon. Ei sisusteta, ei puunata. Ollaan vaan.

Pari sanaa arkkitehtuurista

Karjarannassa kohoaa talo, oikeastaan aika montakin, mutta yksi taloista on meille erityinen. Vanha teollisuusalue, jonne tuli sittemmin Tontti ja Raksa, on muuttunut ihan oikeaksi asuinalueeksi ja raksamme taloksi ja tulevaksi kodiksi. Tuntuu kummalta, että ollaan jo tässä. Vuosi on mennyt pikakelauksella eteenpäin.
Alusta asti oli selvää, että suunnittelemme, piirrämme ja rakennamme talon itse. Aluksi ajattelimme rakentavamme kunnon jenkkitalon isolla avoverannalla katosta roikkuvaa keinua myöten. Sitten ajatus muuttui pikku hiljaa. Päädyimme lainaamaan funkkiksen ideaa epäsymmetriasta ja selkeydestä. Sisäänvedetyt parvekkeet ja luonnonmukaiset, lämpimät värit miellyttivät myös. Talollemme ei ole selkeää esikuvaa, vaan se on piirretty ja suunniteltu omien mielikuvien mukaan. Kumpikaan ei halunnut tiukan futuristista rakennusta, vaan kotoisen, mutta linjakkaan talon, jossa olisi jokin oma erityinen juttunsa.
Talon sisätilat ja toiminnot on ratkaistu puhtaasti käytäntöä ajatellen. Alakerran eteisestä pääsee suoraan keittiöön eikä ostoskasseja tarvitse raahata talon läpi. Keittiön läheisyys eteisen kanssa edustaa myös keppiä ja porkkanaa: keittiö on pidettävä siistinä ja tiskit ojennuksessa, sillä ovesta sisään saapuvia vieraita ei pysty bluffaamaan. Jotain armoa olemme itsellemme kuitenkin antaneet nostamalla keittiönsaarekkeen toista reunaa ylemmäs, jolloin olohuoneesta ei tarvitse katsella mahdollisesti keittiöön jääneitä tiskejä.
Olohuone, ruokahuone ja keittiö ovat myös samaa tilaa, mikä toiveemme mukaan helpottaa lapsiperheen arkea. Koko ajan voi olla jollain tavoin läsnä eikä tarvitse keittiöstä huudella, että ”ihan kohta tulen katsomaan legotaloa!”. Televisiohuone on yhdistetty kirjastotilan kanssa.
Yläkertaan on sijoitettu makuuhuone ja isohko aulatila, jotta lapset voivat leikkiä keskenään yhteisessä tilassa. Yläkerrassa ovat myös kodinhoitohuone, vaatesäilytys ja pyykinkuivaustila. Sauna sen sijaan on eri rakennuksessa, jonne kuljetaan katetun terassin kautta.

Ihan pian messuvieraatkin pääsevät tutustumaan Karjarannan koteihin. Messujen aikana meidän rakentajaperhe pyyhkii hiet otsalta, nukkuu muutaman yön vähän pidempään, käärii hihat uudelleen ja alkaa pakkaushommiin muuttoa varten. Elokuuta odotellessa!

Pihatöitä osa1

En tiedä voiko ihmisiä luokitella piha-ihmisiksi ja ei-pihaihmisiksi, mutta mikäli sellainen luokittelu on olemassa, olen ehdottomasti pihaihminen. Keväällä parasta on istuttaa siemeniä ja odottaa, kasvaako purkista jotain vihreää. Yhtä ihanaa on kävellä puutarhaosastolle ja kantaa kotiin erivärisiä kukkasia, joita sitten otsahiessä voi kesäiltaisin kastella. Usein homma on lähtenyt lapasesta ja pihamme on ollut täynnä eri värisiä kukkia, jotka on ostettu hetken kukkahurmoksessa.

Kukille, väriloistolle, erehdyksille ja onnistumisille on ollut tilaa, sillä olemme asuneet ja asumme vielä hetken rintamamiestalossa, jossa piha-alue kaupunkioloissa on nykymittapuun mukaan iso. Kun vielä 1950-luvulla omakotitaloissa suosittiin jollain tapaa omavaraisuutta (joka tarkoitti käytännössä ehkä raparperia, omenia ja marjoja talven varalle), niin nykyinen rakennustapa suosii tiivistä kaupunkirakennetta, joka tarkoittaa väistämättä pientä pihaa. Perunamaata ei enää voi perustaa tontin takamaalle.

Pihaa kohtaan minulla oli toiveita ja odotuksia, joita en olisi osannut suunnitella itse. Pihaan halusin hyötykasveja, istuskelupaikkoja ja varjoisia paikkoja, leikkipaikan lapsille. Toiveena oli saada tanskalaistyylinen piha, joka olisi boheemi sekoitus harmoniaa ja yllätyksellisyyttä. Koska messutaloissa piha pitää olla valmis messuihin mennessä, ei ollut mahdollisuutta tutustua ja oppia pihasta kantapään kautta. Koimme parhaaksi palkata pihasuunnittelijan, joka osaisi katsoa parhaat kasvupaikat, kasvilajit ja jolla olisi näkemystä.

Pihamme suunnittelijaksi valikoitui ihana Maritta Wallin Piha.si – nimisestä yrityksestä. Maritta suunnitteli toiveidemme mukaisen pihan ja enemmänkin. Saimme oikeastaan kaiken mitä toivoimme; hyötykasveja, ihania lajikkeita, lasten leikkipaikan, istuskelutilaa. Maritta ja Piha.si ovatkin oikeita alan ammattilaisia, jotka suunnittelevat ja rakentavat messualueelle muitakin pihoja. Tästä linkki Piha.si-sivuston messuille suunnittelemiin pihoihin.

Tällä hetkellä pihamme näyttää vielä autiolta, sillä odottelemme kasveja istutettaviksi. Kun vihertäjät on saatu maahan, lupaan ladata lisää kuvia pihastamme.