torstai 15. maaliskuuta 2018









Tiedättekö dokumentin Tavarataivas? Dokumentissa 26-vuotias Petri on kyllästynyt tavarantäyteiseen elämäänsä ja vuokraa varaston, johon vie koko omaisuutensa. Petri aloittaa vuoden kestävän kokeilun, jossa hänen kaikki tavaransa vaatteista jääkaappiin ovat varastossa. Varastosta saa hakea enintään yhden tavaran päivässä takaisin eikä ostaa yhtään uutta tavaraa. Dokumentti on hauska ja hyvin tehty, mutta mikä tärkeintä, jää mieleen.

Koen joka päivä ahdistusta tavaramäärästämme. Joka paikassa seilaa tavaraa, jolle ei tunnu löytyvän paikkaa. Jos olen aikeissa hävittää jonkin muka tarpeettoman esineen, ilmoittaa joku toinen perheenjäseneni kyseisen tavaran olevan juuri se tärkein aarre, joka ei missään tapauksessa saa joutua keräyslaatikkoon. Jotta tilanne ei aivan toivottomalta kuulostaisi, kerron, että emme me mitään hamstraajia ole, mutta tavaraa on kertynyt vuosien aikana liikaakin. Uutta kotia suunnitellessa onkin pitänyt miettiä kaiken muun lisäksi varastotiloja kuten vaatehuoneiden määrää - sekä tietysti aloittaa tavaramäärän raivaaminen jo nyt. Säilytystilaa tarvitaan liudalle kausivaatteita, kausileluja (sukset, luistimet, hiekkalelut, polkupyörät!) puhumattakaan joulukoristeista sun muista enemmän tai vähemmän tärkeistä tilan viejistä.

Kotimme suunnittelussa tärkeää onkin ollut suunnitella toimintoja niin, että tavarat saadaan järkevästi hillottua. Yläkertaan on suunniteltu kolme vaatehuonetta, joista yhteen tulee vaatteet, toiseen liinavaatteet ja kolmanteen ne kausivaatteet ja matkalaukut. Alakertaan ei erityisiä varastotiloja tule, mutta autotallin yhteyteen olemme suunnitelleet varastotilat ulkoleluille ja -harrastusvälineille.


Eniten odotan kuitenkin sitä, että uudessa kodissa arjesta tulee helpompaa. Ei riitä, että on varastotilaa, vaan että se on järkevästi sijoitettu. Vaatehuoneet sijaitsevat kodinhoitohuoneen lähellä ja tekevät arjesta vähän helpompaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kivaa, kun kävit ja kiva, jos jätät kommentin!