maanantai 19. maaliskuuta 2018

TSJ suunnittelu

Asuntomessuilla tärkeässä roolissa on sisustus; miten kotien kokonaisuus on ratkaistu ja onko löydetty uusia, raikkaita ratkaisuja. Kodin sisustaminen on nimittäin paljon muutakin, kuin tapetit. Sisustus on kokonaisuus, joka muodostuu keskenään toimivista paloista ja sisustaminen lähteekin liian helposti liikkeelle pienistä osista ilman, että kokonaisuus on valmiina mielessä.

Kun rakentaa, käy töissä ja pyörittää lapsiperheen arkea, ei juuri ole puhtia etsiä sopivia kalusteita, värisävyjä seiniin ja miettiä, mikä voisi olla messukävijöiden kannalta kiinnostavaa. Onneksi kävi niin, että saimme avuksemme kaksi taitavaa suunnittelijaa. Tässä postauksessa esittelen toisen sisustusuunnittelijoistamme ja myöhemmin toisen yhteistyökumppanimme.


Ajatus sisustussuunnittelijan käytöstä tuli perhetutultamme Tiinalta, joka ehdotti, että hän voisi auttaa meitä kotimme sisustuksen suunnittelussa. Tiinalla on oma suunnittelufirma TSJ suunnittelu, jolla on sivut Facebookissa. Mikäli sisustussuunnittelu kiinnostaa, kannattaa käydä kurkkaamassa sivuja. Tiinalla on kivoja ideoita ja hyvää silmää sisustamiselle. Tiinalta olemme saaneet korvaamatonta apua erityisesti wc-tilojen, kylpyhuoneiden sekä saunaosaston suunnitteluun, sillä päätoimisesti Tiina toimii suunnittelijana ja myyjänä paikallisessa laattoja, maaleja ja lattiamateriaaleja myyvässä liikkeessä. Tiina onkin loihtinut käden käänteessä 3D-mallinnukset wc-tiloista ja antanut hyviä vinkkejä laattojen ja parketin valintaan sekä siihen hankalimpaan asiaan: saumavärin valintaan. Tiina on tehnyt paljon myös yksityiskotien sisustuksia että julkisen tilojen sisustussuunnitelmia.

OP Kotoisassa Tiina vastaa wc-tilojen, kylpyhuoneiden ja saunaosaston laattasuunnitelmista ja ne ovat hienot! Alla olevat kuvat eivät ole OP Kotoisasta, mutta hienoja suunnitelmia TSJ:ltä.








KAIKKI KUVAT OVAT TSJ suunnittelun käsialaa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti