keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

Pari sanaa arkkitehtuurista


Karjarannassa kohoaa talo, oikeastaan aika montakin, mutta yksi taloista on meille erityinen. Vanha teollisuusalue, jonne tuli sittemmin Tontti ja Raksa, on muuttunut ihan oikeaksi asuinalueeksi ja raksamme taloksi ja tulevaksi kodiksi. Tuntuu kummalta, että ollaan jo tässä. Vuosi on mennyt pikakelauksella eteenpäin.
Alusta asti oli selvää, että suunnittelemme, piirrämme ja rakennamme talon itse. Aluksi ajattelimme rakentavamme kunnon jenkkitalon isolla avoverannalla katosta roikkuvaa keinua myöten. Sitten ajatus muuttui pikku hiljaa. Päädyimme lainaamaan funkkiksen ideaa epäsymmetriasta ja selkeydestä. Sisäänvedetyt parvekkeet ja luonnonmukaiset, lämpimät värit miellyttivät myös. Talollemme ei ole selkeää esikuvaa, vaan se on piirretty ja suunniteltu omien mielikuvien mukaan. Kumpikaan ei halunnut tiukan futuristista rakennusta, vaan kotoisen, mutta linjakkaan talon, jossa olisi jokin oma erityinen juttunsa.
Talon sisätilat ja toiminnot on ratkaistu puhtaasti käytäntöä ajatellen. Alakerran eteisestä pääsee suoraan keittiöön eikä ostoskasseja tarvitse raahata talon läpi. Keittiön läheisyys eteisen kanssa edustaa myös keppiä ja porkkanaa: keittiö on pidettävä siistinä ja tiskit ojennuksessa, sillä ovesta sisään saapuvia vieraita ei pysty bluffaamaan. Jotain armoa olemme itsellemme kuitenkin antaneet nostamalla keittiönsaarekkeen toista reunaa ylemmäs, jolloin olohuoneesta ei tarvitse katsella mahdollisesti keittiöön jääneitä tiskejä.
Olohuone, ruokahuone ja keittiö ovat myös samaa tilaa, mikä toiveemme mukaan helpottaa lapsiperheen arkea. Koko ajan voi olla jollain tavoin läsnä eikä tarvitse keittiöstä huudella, että ”ihan kohta tulen katsomaan legotaloa!”. Televisiohuone on yhdistetty kirjastotilan kanssa.
Yläkertaan on sijoitettu makuuhuone ja isohko aulatila, jotta lapset voivat leikkiä keskenään yhteisessä tilassa. Yläkerrassa ovat myös kodinhoitohuone, vaatesäilytys ja pyykinkuivaustila. Sauna sen sijaan on eri rakennuksessa, jonne kuljetaan katetun terassin kautta.

Ihan pian messuvieraatkin pääsevät tutustumaan Karjarannan koteihin. Messujen aikana meidän rakentajaperhe pyyhkii hiet otsalta, nukkuu muutaman yön vähän pidempään, käärii hihat uudelleen ja alkaa pakkaushommiin muuttoa varten. Elokuuta odotellessa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kivaa, kun kävit ja kiva, jos jätät kommentin!